Jokaista lasta tulisi kannustaa nyrkkeilyyn ja painiin.

[HUOM! Tämä kirjoitus käsittelee lähinnä poikia, sillä miehenä kirjoitan miehen näkökulmasta. Minulla ei ole kokemusta naisena olosta, joten en osaa ottaa kantaa naisten urheiluun ja liikuntaan.]

[Kommentointi on suotavaa, muttei tietenkään pakollista.]

Lapsia viedään jalkapalloharjoituksiin parivuotiaasta lähtien ja hiukan myöhemmin jääkiekkoon. Minulla on kuitenkin paljon paremmat vaihtoehdot, joiden paremmuutta yritän perustella kirjoituksessani. Ne ovat paini ja nyrkkeily, kuten otsikosta voi viisaampi päätellä.

Joku voi kenties ajatella, että vihaan jääkiekkoa tai jalkapalloa, mutta se ei pidä paikkaansa. Pelasin noin kuusivuotiaasta seitsemäntoistavuotiaaksi jalkapalloa. Jääkiekosta en kummemmin välitä, mutta en vihaa lajia. Seuraan paljon nyrkkeilyä ja vapaaottelua, joten kamppailulajit ovat lähellä sydäntäni, mutta painia en seuraa sen vähemmän yleisöystävällisen luonteen takia. Alustuksen yhteenveto:

Pidän jalkapallosta, en vihaa jääkiekkoa, rakastan nyrkkeilyä ja kunnioitan painia.

Ensimmäisenä joukkuelajien hyvistä puolista. Niissä nuori saa perusliikuntaa mukavassa ympäristössä. Joukkueen kapteeni(t), puolustuksen johtohahmot, pelinrakentajat ja maalivahdit oppivat johtamisen taitoja. Joukkueen pelaajat saavat kokemuksia ja sosiaalisia kontakteja. Joukkuelajit eivät siis ole "syvältä" ja niille on oma paikkansa. 

Mutta niissä on paljon huonoja puolia verrattuna perinteisiin kamppailulajeihin. Ensimmäinen on oman kokemuksen perusteella kiusaaminen, jota tapahtuu joukkuelajeissa enemmän kuin kamppailulajeissa. Kamppailulajeissa ohjaajilla on yleensä täysi auktoriteetti eivätkä nuoret kehtaa pelleillä entisen ammattilaisnyrkkeilijän tai mestaruustasolla vääntäneen painijan edessä yhtä paljoa kuin kumilätkää läiskineen jääkiekkoilijan. Kiusaamista tapahtuu myös kamppailulajeissa, mutta lajin luonteen takia huomattavasti vähemmän. Toinen ongelma on ns. lammassyndrooma, eli seurataan valtavirtaa kritiikittä. Paine samanlaisuuteen muiden kanssa on hirvittävä. Toki nuorille asetetaan paineita kaikkialta, mutta kokemuksieni mukaan mikään ei ole samalla tasolla joukkuelajien kanssa.

Jos joukkuelajia harrastava henkilö ei omaa samanlaista huumorintajua tai luonnetta kuin muu joukkue, niin hän joutuu helposti eristyksiin ja kokee olonsa kiusalliseksi muun joukkueen ollessa läheisiä keskenään ja jäädessään itse joko yksin tai muutaman muun "hylkiön" kanssa. Kamppailulajeissa taas ollaan reilusti yksilöitä ja siellä ei valmistauduta pelailemaan joukkueena vaan kamppailemaan yksilönä. Näin kukaan ei jää yhtä merkittävästi ulkopuolelle.

Seuraava väite saattaa järkyttää vanhoillisimpia, mutta nyrkkeilyssä ja painissa tapahtuva lähikontakti  on erittäin tärkeä argumentti kamppailulajien puolesta. Se lähentää ihmisiä paljon enemmän kuin jalkapallon syöttäminen kymmenien metrien päässä odottavalle kaverille tai kaverin taklaaminen jääkiekkoharjoituksissa. Kamppailulajeissa ihminen oppii läheisyyttä ilman, että siihen tarvitsisi liittyä seksuaalisuutta. Läheisyys on ihmisille tärkeää ja etenkin Suomessa jopa halaaminen on haastavaa, johon paini ja nyrkkeily voisivat tuoda helpotusta. Ja ei pelkästään halaaminen, vaan yleisesti ihmisen päästäminen lähelle. Nyrkkeily ja paini ovat parempia tapoja vapauttaa turhautumista, sillä niissä ihminen saa kamppailla toisen ihmisen kanssa realistisesti ja voimiaan käyttäen, kun taas joukkuelajeihin sisältyy paljon seisoskelua tai hölkkäilyä/luistelua ilman pelivälinettä ja fyysinen kontakti on vain sivuosassa. Kysyn teiltä: Jos teillä on patoutunutta vihaa ja ärsyyntymistä, niin auttaako pallon syöttely, vastustajan taklaaminen satunnaisesti, kiekon lämääminen ja kova karvaaminen yhtä paljon kuin nyrkkeilysäkin lyöminen, vastustajan kamppaaminen tai pää punaisena vääntäminen vastustajan kanssa? Epäilen.

Kamppailulajeista ihminen saa enemmän itsevarmuutta ja kuntoa, mutta niissä ihminen oppii myös tuntemaan itseään enemmän ja puolustamaan itseään. Nyrkkeilyä harrastanut poika ei koe tarvetta hakata muita osoittaakseen olevansa kova, sillä jokainen hänet tunteva tietää, että hän on nyrkkeilijä ja täten kaikkea muuta kuin nyhverö. Toki löytyy epävarmoja nyrkkeilijöitä ja itsevarmoja palloilijoita, mutta jo maalaisjärjellä ymmärtää, että kamppailu antaa paremman pohjan itsevarmalle käytökselle kuin pelailu. 

Nyrkkeilyn ja painin edut:

-Armollisempi ympäristö

-Antaa paremmat fyysiset valmiudet loppuelämää ajatellen

-Antaa paremmat henkiset valmiudet

-Tehokkaampi tapa purkaa energiaa

-Vaatii vähemmän harjoitustilaa, joten välipäivinä urheilija voi harjoitella tekniikoita mahdollisesti jopa olohuoneessa ja siten harjoittelu ei aina vaadi pitkää matkaa hallille tai puistoon

Jalkapallon edut:

-Turvallisempaa

Jääkiekon edut:

Myytti:

Joukkuelajeissa oppii ryhmätyöskentelyä paremmin kuin kamppailulajeissa.

Totuus:

Joukkuelajit eivät ole missään asiassa realistisempia kuin kamppailulajit, useissa asioissa vähemmän realistisia. Kamppailulajeissa nuori oppii ryhmätyöskentelyä (harjoituksissa tehdään useita ryhmäharjoitteita), mutta myös intensiivistä pariharjoittelua ja yksilöharjoittelua. Kamppailulajien harjoittelu sisältää sosiaasiuuden, mutta ne kuvastavat oikeaa elämää joukkuelajeja enemmän. Kun häviää, niin häviää yksilönä ja kun voittaa, niin voittaa yksilönä, mutta myös seuran, valmentajien ja sparrikavereiden ansiosta.